Olen pyhäinkuvamaalari, taiteilija ja kuvataideopettaja. Opiskelen Snellman -korkeakoulussa kuvataidepedagogiksi. Taide, maalaaminen, piirrustus ja entisöintimaalaus ovat kulkeneet mukanani, vaikka olen toiminut monissa tehtävissä kaupan ja myynnin alalla. Vuonna 2008 perustin entisöintiyritykseni Tmi Inari Kunnas ja aputoiminimenäni on Clematis Art Clinic. Clematis nimi on peräisin isoäidiltäni, jolla oli samanniminen kukkakauppa Helsingissä Liisankadulla.
Taiteessani ja elämässäni näkyy suuresti Italiassa, Firenzessä vietetty opiskeluvuosi. Opiskelin maalaustaiteen restauroimista Palazzo Spinellissä. En tiennyt mihin kaikkeen tämä vuosi minua johdatti, vasta Suomessa huomasin ikävöiväni kirkon kellojen kuminaa, renessanssimaalareiden valovoimaisia teoksia ja kirkkojen Neitsyt Maria patsaita. Euroopan taidepääkaupunki johdatti minut ikonimaalauksen opiskelun pariin. Kaipasin kuitenkin suurempaa vapautta toteuttaa pyhäinkuvia, olinhan saanut väläyksiä mestareiden teoksista ja koulussa konservoimme paljon uskonnollisia maalauksia. Ensimmäisiä tehtäviä Firenzessä oli restauroida Pyhää Fransiscusta esittävä maalaus.
Suuri vaikutus koko elämääni on myös ajalla, jonka olen viettänyt Kreikassa. Vuosien varrella olen saanut paljon ystäviä, ja olen saanut vierailla kodeissa ja Kreikan saaristossa. Monet kappelit, kirkot ja juhlapyhät ovat tulleet tutuiksi. Kreikkalaisten kautta olen tutustunut erityisesti bysanttilaiseen taiteeseen. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa Sifnoksen saarella. Siellä järjestin yhdessä kollegan kanssa ensimmäisen maalauskurssini v. 2018.
Olen opettanut omaa kurssiani Vapaamuotoinen pyhäinkuvamaalaus temperalla vuodesta 2012 asti Helsingin Työväenopistossa. Halusin luoda vapaamman tavan maalata pyhää aihetta. Sitä mikä on Sinulle Pyhää. Käytämme perinteisiä maalausmenetelmiä ja entisöintitekniikoita. Yksityis- ja ryhmänäyttelyitä olen pitänyt vuodesta 2009 lähtien ja ensimmäisen taidenäyttelyni teokset olivat pyhiä kuvia, ikoneja ja krusifikseja Galleria Viileä Punaisessa Helsingissä. Yhdistelen taiteessani erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, osa maalauspohjista on antiikkisia uunipeltejä, toiset kiveä, puuta tai keraamista laattaa. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut vahamaalaustekniikasta, jota on käytetty jo muinaisessa Egyptissä.
Olen valmistunut Snellman -korkeakoulusta kuvataideopettajaksi 2024.
Nykyinen työhuoneeni sijaitsee Ekoateljeessa, Helsingin Jollaksessa.